Näin jätät narsistin
Narsistin jättäminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.
”Jos jäät, kaikki muuttuu miljoona kertaa pahemmaksi. Jos jäät, myyt sielusi.”
Rassha
Suhde narsistin kanssa on molemminpuolinen riippuvuussuhde. Siitä vapautuminen edellyttää havahtumista ja sitkeää pyrkimystä. Tässä kahdeksan askelta, joiden avulla voit jättää narsistin.
1. Myönnä ongelma
Tarkastele elämääsi ja suhdettasi. Kuuntele ja kunnioita itseäsi. Kohtaa totuus.
2. Murra väärät uskomukset
Narsistin uhrin on usein vaikea tunnistaa todellisia ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan, koska narsisti on ottanut hänet niin täysin valtaansa. Siksi ero aiheuttaa uhrille ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta ja syyllisyyttä.
Tilaa kirja: Sata tapaa tappaa sielu
3. Hae apua
Tukeudu muihin ihmisiin tai hae apua terapiasta. Kun minäsi on vasta rakentumassa, on riski, että ajaudut uuden narsistin kynsiin tai vanha kumppanisi nappaa sinut takaisin otteeseensa.
”Ystävyys ex-narsistipuolison kanssa ei ole realistinen tavoite.”
4. Päästä irti
Ystävyys ex-narsistipuolison kanssa ei ole realistinen tavoite. Pysy päätöksessäsi ja luovu kuvitelmistasi paremmasta tulevaisuudesta ja parisuhteesta narsistin kanssa.
5. Kohtaa tunteesi
Suruprosessiin kuuluu paljon vihaa, masennusta, ahdistusta ja häpeää. Uskalla kohdata tunteesi, sillä siten pääset irti menneestä ja eheydyt.
Muista, että viha on sallittua ja se voi olla vapauttavaa. Älä jää kuitenkaan kiinni vihan tunteeseen. Pidemmän päälle se kuluttaa ja kapeuttaa elämääsi.
6. Salli helpotuksen tunne
Prosessin edetessä saatat huomata itsessäsi helpotuksen tunteita. Itseluottamuksesi kasvaa, kun havaitset selviytyväsi omillasi ja nauttivasi elämästäsi enemmän yksin kuin narsistin kanssa.
7. Anna anteeksi
Anteeksianto kannattaa sinun itsesi takia. Se auttaa päästämään irti menneestä.
Anteeksiantamaton viha syö voimavaroja ja vaarantaa terveytesi. Se tekee sinusta ilottoman ja katkeran.
Anna anteeksi myös itsellesi. Se, että olet antanut itseäsi kohdeltavan huonosti ei tarkoita, ettetkö voisi tehdä nyt uudenlaista valintaa. Anteeksiantamiseen voi löytyä apua Tuulikki Saariston kirjasta Taikasanat (Dialogia).
”Anna anteeksi myös itsellesi.”
8. Rakasta itseäsi
Etsi itsesi. Millainen ihminen olet, mistä pidät ja mistä et? Tee itsenäisiä ratkaisuja ja mielesi mukaisia valintoja.
Salli itsellesi onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet. Kunnioita ja rakasta itseäsi. Siten voit tulevaisuudessa löytää tasapainoisen ja hyvän parisuhteen.
Apukeinoja:
– Hyväksy itsesi
– Puhu
– Kirjoita
– Haaveile ja suunnittele
– Ota omaa aikaa
Lähde: Tuija Vähäpakka & Arja Lehtosaari (2007). Sata tapaa tappaa sielu. Narsismin uhrit kertovat. Ajatuskirjat. Tilaa kirja!
214 Comments
En kyllä ihan käsitä. Narsistikin on ihminen. Kauhea ajatus että jos on narsisti, ansaitsee viettää elämänsä yksin. Narsismi on persoonallisuushäiriö eikä mitään ilkeyttä. Varmasti narsistissakin on hyviä ja arvokkaita luonteenpiirteitä.
Tellu
Narsistilla on hyviä luonteenpiirteitä. Hän voi nauttia niistä ihan itse, ilman että sotkee niihin toisia ihmisiä. Narsisti ON ilkeä. Onnittelut,jos et ole koskaan joutunut tekemisiin narsistin kanssa.
mistä tietää että narsisti on narsisti varmasti? jos jättääkin toisen turhaan ja kuvittelee suurimman osan……
mistä voi olla varma että on läpeensä narsisti eikä vain koulimaton…
Itse olen narsistisen naisen kanssa,vaikka olen naimisissa seurustellut.Alkuun ihanin ihminen maan päällä,mutta puolen vuoden päästä alkoi väärät alusvaatteet,tanssitaito välttävä.vaatteet väärät ajattelu ei kuulemma sovi minulle.Keskustelut lue rivien välistä hirveä mustasukkaisuus ja kun tuli eka riita suhde loppui kuin seinään.Sen jälkeen on off puolivuotta.Siis kertakaikkiaan hirveä nainen et miten voi tehdä niinkuin teki.Multa meinas mennä terveys,työpaikka kaverit et tässä vähän pintaa se mitä vielä tapahtui mitä tässä en kerro on tosi karmeeta kerrottavaa et olkoon mun kommentit tässä.Mut se mitä nyt ajattelen on että enpä tollasta kokemusta rahalla saa mistään.
Brii
Opit kyllä tunnistamaan narsistin jos asut hänen kanssaan. Mitään pelkoa että tulisi turhaan jättäneeksi kultaisen ihmisen ei ole.
Narsismi on persoonallisuushäiriö joka rikkoo läheisen ihmisen, ei ”potilasta” itseään.
Kun on kaikkensa yrittänyt, itsensä tuhannesti likoon laittanut, pyytänyt, rukoillut eikä mikään auttanut ja olo on läpikotaisin tyhjä. Silloin voi epäillä että vieressä on narsisti. Varmuuden asiaan saa, tutkimalla asiaa puolueettomasti.
Myös silloin jos ystäväsi, tuttavasi ja sukulaisesi ovat sanoneet sinulle kyllästymiseen saakka, ”Jätä tuo ihminen, jos olosi on noin paha” etkä jostain syystä pysty tai kykene lopettamaan suhdetta, saattaa kyseessä olla narsistinen kumppani.
Itse juuri eronneena miehestä jonka epäilen sairastavan kyseistä sairautta…suhde ei ollut kovin pitkä mutta tarpeeksi pitkä huomatakseni ettei se johda mihinkään jos haluan olla oma itseni..
Tämä mies ei ole ensimmäinen minulle laatuaan..vedän magneetin lailla näköjään näitä ihmisiä…niinhän sitä sanotaan että tietynlaiset ihmiset kiinnostavat heitä suuresti.
Mitään ne ei opi tekemisistään,alistavat ja vahvasti,yrittävät tuhota sinulta muun elämän, haluavat viedä sinun elämänilon ja mikään ei oikeasti niille riitä..
Julmia ihmisiä mutta niin usein ”ulkopuolisille” kulissit säilytettään ja kaverit pitävät hyvinä tyyppeinä. Myös se että puhut teidän suhde asioista sai tämän viimeisimmän pahoinpitelemään minua. Toinen syy oli saada turpiin, mustasukkaisuus.
Jostain syystä ex on ottanut hänet takaisin ja mietin millainen ihminen hän oikein mahtaa olla ja eikö hän tunne tätä ihmistä lainkaan, miten kestää sellaista elämää. Mies valehtelee kun tarvitsee ja puheet taivaallisesta tulevaisuudesta kantoi minua jatkamaan aikani mutta totesin että samaa ankeaa kurjuutta kuitenkin se elämä oli mitä hän pystyi tarjoamaan.
Logiikkaa ei ole toimissa ja sanoja sanotaan,ihan mitä vain, kun se jotain häntä hyodyttää..se joka on tällaisen ihmisen tunnistanut ja saanut kokea heidän toimensa ei tunne sääliä tätä ihmistä kohtaan..
He vain hyödyntävät sinun hyvyyttäsi omiin tarpeisiin..kyltymättä..koettu ja kokeiltu on..ne ei muutu koskaan!!
Sitä vaan uskoo ja toivoo ja ennen kaikkea luottaa siihen, että oman rakkauden voimalla saa narsissista ”terveen” ihmisen. Kunnes… huomaa, että oma minuus on imetty tyhjiin ja enää ei pysty edes hengittämään. Jopa pahoinpitelyt on voitu kääntää SUUREKSI RAKKAUDEN OSOITUKSEKSI. En koskaan ole näin tuntenut ketään ihmistä kohtaan ja silloin tunteetkin ”lyövät” yli kun on niin mustasukkainen, KUN RAKASTAA… Tällaisia ajatuksia nyt alkuunsa, kun pakenin narsistin luota pois viikko sitten. Enää en pystynyt hengitttämään ja ihmisenä tietysti olin täysin pask…Kun lähdin jouduin odottamaan bussia 1½ tuntia, mutta yhteiseen kotiin en voinut mennä. Sisäinen ääneni kehoitti minua olemaan menemästä, jottei kyseinen hlö herää ja puhu minua taas kerran ympäri ja saa jäämään. Kolmantena päivänä minulle tuli tekstiviesti, jossa hän tiedusteli, että olenko hengissä. En vastannut. Eilen tuli seuraava, jossa hän ilmoitti, että voin mennä kotiin, ettei häntä huvita räyhätä ja tarvii apuani asunnon haussa. En vastannut siihenkään. Yritän kaikein tavoin välttää mitään kontaktia häneen ja yritän järjestää omaa elämää (asuntoa yms.) piilopaikastani käsin. Kuitenkin tällä narsissilla on henkinen ote kokoajan päällä. Läsnäolo on käsin tunnisteltavaa… EI ANNETA SITÄ VALTAA ENÄÄ YHTÄÄN… ME UHRIT OLLAAN IHAN HYVIÄ JA KUNNOLLISIA IHMISIÄ SIITÄ HUOLIMATTA VAIKKA MEITÄ ON VOITU LOKAAN AJAA, niin kauan kun suhdetta on kestänyt… TÄNÄÄN ON LOPPUELÄMÄSI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ! KÄYTÄ SE HYVIN!
Tänään on minun loppuelämäni ensimmäinen päivä, ja ensimmäinen päivä liki neljään vuoteen ilman narsistista kumppania. Eroa on yritetty moneen kertaan, aina hän on saanut minut puhutuksi takaisin, luvannut muuttua, maalannut seesteisen tulevaisuuden, on käyty terapiassa, osallistuttu parisuhdekursseille, ja hän lyömätön linja -väkivaltaisten miesten terapiaan. Mutta kuten kaikki samassa tilanteessa olleet tietävät, mikään ei pohjimmiltaan muutu. Narsisti käyttää sinua omien tunteidensa peilinä, vie sinulta minuuden, alistaa, nöyryyttää, pahoinpitelee (ainakin hän), valehtelee ja pelastaa itsensä pälkähästä. Aina syy on muissa, kaikki entiset kumppanit ovat olleet epäluotettavia, uskottomia, viininlitkijöitä, huonoja äitejä jne. Hän on melkein kuin varajeesus, omasta mielestään, ei kenenkään muun.
Minä kirjoitan nyt diagnosoidusta narsista, henkilöstä, josta kaksi terapeuttia ja yksi psykiatri totesivat, että kaksijakoinen persoonallisuushäiriöinen – narsisti, jonka paranemisennusteet todella olemattomat.
Diagnoosi auttoi minua, ymmärsin, että minä olin ainakin hänet tavatessani se ns. normaali, vaikka hän hoki jatkuvasti minulle, että hänen raivokohtauksensa, pahoinpitelyt, mielialan muutokset yms. johtuvat minun käytöksestäni. Opin myös ymmärtämään hänen ajatuksenjuoksuaan ja vaikenemaan. Vaikenemalla olen pelastanut henkeni. Havahduin elämäntilanteeeseeni pääsiäisen aikana. Totesin, että onneksi meillä ei ole yhteistä omaisuutta, ei yhteisiä lapisa, asuntoa jne., eli olen täysin vapaa lähtemään kunhan vaan löydän itsestäni voiman irrottautumiseen. Monta kertaa olen yrittänyt, mutta melkeinpä tiennyt, että palaan takaisin.
Nyt tuntuu, että jaksamisen kiintiö on täysi, kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, loppuelämän ensimmäinen päivä, käytän sen hyvin ja myös sitä seuraavat päivät.
Toivon, että kaikki syystä tai toisesta (avioero, puolison, lapsen, vanhempien kuolema, vakava sairaus tms) heikossa tilanteessa olevat oppisivat tunnistamaan nämä supliikit, aluksi niiin mukavat ja ihanat narsistimiehet. Jos tutustuessa tuntuu, että liian hyvä ollakseen totta – hälytyskellot soimaan, pakoon ja lujaa. Terapeutin mukaan he tunnistavat riippuvuuden tarvitsijan , rikkiolevan ihmisen ja osaavat ujuttautua taitavasti hyväksikäyttämään toisen kiltteyttä.
Eikö oikeusteitse voi saada apua,että narsistinen henkilö tuhoaa koko perheen ja vielä aiheuttaa tuskaa lähiomaisille. Ihmettelen että tällaiset henkilöt saavat toimia, eikä viranomaiset voi näköjään tehdä mitään ilman että uhri ja perhe on tuhottu. Ensin ilmeisesti pitää mennä vaikka henki ja sen jälkeen ehkä(siis ehkä?)uskotaan mitä uriksi joutuneet ovat kertoneet ja kokeneet. Mitä piäisi tehdä?
Olen kokenut yli 10v. narsistin kiusaa ja harmikseni totesin että puolisoni on ollut lapsuudesta asti narsistin ”narun päässä”. Mitään ei uskota vaikka kuinka yritän kertoa tapahtumat rehellisesti. 10 v oli puhelinhäirintää ja kun sen sain loppumaan niin sitten hän valehtelee miehelleni kaikenlaista suoraansanoen ”paskaa” minusta. Ihme että hänen toinen vaimonsa ei näe mitään, eikä opi tuntemaan miestään. Vaimo uskoo kaiken mitä ”narsisti” haluaa hänen uskovan. Olen nähnyt kuinka mieheni valvoo iltamyöhään ja alkoholi maistuu kun ei saa minua siihen samaan ”narun päähän” missä itsekin on. Kiusaamiset narsisti osaa ajoittaa sellaiseen aikaan että ei ole ketään toisia näkö- tai kuuloetäisyydellä. Tiedän että syvällä sisimmässään mieheni tietää että en valehtele mutta hän ei uskalla olla eri mieltä veljensä kanssa koska veli ”kostaa” sen tavalla tai toisella. Nyt harkitsen vakavasti avoieroa sillä voin helkisesti kovin huonosti. Sairastuin 2 vuotta sitten työkyvyttömäksi ja sen pistän kiusaajan piikkiin, enkä ole ainoa joka on sairastunut tavalla tai toisellä tämän kiusaajan lähipiiristä.Yritän kasata rohkeutta eroa varten sillä se tulee olemaan vaikea ja pärjääminen pienellä eläkkeellä olisi tosi tiukkaa.
Kun näihin kuvioihin kuuluu vielä alkoholi ja juoppohulluuskohtaukset ja kaksi vaippa ikäistä lasta, niin yhtälö on järkky. Mutta silti en tahdo saada itsestäni otetta. Tiedän että lasten ja oman turvallisuuden takia olisi erottava ja pian, pelkään elämää tässä, mutta pelkään eronkin seurauksia. Voiko narsistille sanoa että olet narsisti? Kuinka hän reagoi, onko parempi vaieta? Tajuaisiko hän yhtään miettiä omaa itseään? Säälin tajuttomasti pieniä lapsiani, en olisi heille tälläistä elämää halunnut. Olen vähän katkera itselleni, kun en tajunnut asiaa ajoissa, näin jälkeenpäin ajatellen olihan niitä ”oireita” havaittavissa jo vuosia sitten. Tajusin elämämme omituiset oikut reilu vuosi sitten, aamukahvia juodessa, päivän sanomalehteä lukiessa. Iso keski aukeaman tarina narsistin puolison kertomaa. Luin sen moneen kertaan kuin shokissa, oli todella tyhjä, turta olo. Luin ”omaa” elämääni jonkun ventovieraan kertomana. Sen jälkeen olen oikein imenyt itseeni tietoa sairaudesta ja monet palat ovat loksahdelleet paikoilleen. Soppa on tämä ja tästä olisi häivyttävä, mistä vaan saisin itseeni virtaa toimia…?????
Moi,
Mitä kokemuksia on narsistin uhrien läheisillä? Mitä voivat uhrin läheiset (sisarukset, vanhemmat) tehdä silloin, kun uhri ei omin voimin pääse suhteesta irti?
Veljeni puolisoon sopii kaikki narsistin tuntomerkit: miehensä jatkuva mitätöinti, asioiden kääntäminen päälaelleen oman edun nimissä, täysi empatiakyvyttömyys… sekä itsemurhalla uhkailu, jolla syyllistetään toinen jäämään. Tilanne on kärjistynyt monta kertaa mutta nyt pelkään oikeasti, että pelataan ihmisten terveydellä.
Mitä tehdä? Jos puutun asiaan, eikä veljeni omaehtoisesti lähde tilanteesta pois, pahennan vain hänen elämäänsä. Kuinka saada hänet irti?
Tuo lähdekirja sisältää varmasti asiaa, mutta jotenkin tökkii pahasti tämä nykyinen muotivirtaus puhua kaikesta narsismina. Varmasti jokaisessa suhteessa toisella on narsistisia piirteitä, itse asiassa molemmilla. Esim. riitatilanteissa ne saattavat korostua. Silti terve narsismi kuuluu ihmisyyteen, jokaiseen ihmiseen. Ei kaikki ole sairasta. Suuri osa narsistien uhreista varmasti tunnistaa pahan olonsa, tuntevat sisällään sen möykyn jonka toisen ihmisen sairaalloisuus ja tämän ihmisen tunnetilojen myötäileminen aiheuttaa. Silti olen lopen kyllästynyt monen nuoren naisen kitinöihin miehestään, epäilyihin että onkohan hän narsisti kun hän on sellainen ja tällainen… Luulen että todellisen narsistin kanssa elävä ei kysele tyhmiä, vaan hän kärsii hiljaista tuskaa oman päänsä sisällä, miettien onko hän itse vainoharhainen, onko tämä normaalia.
Itse olen elänyt miehen kanssa, jolla oli huomionhakuinen persoonallisuushäiriö. Se kuuluu samaan luokkaan narsismin kanssa, mutta oleellisena erotuksena narsisteihin on se, että tällainen ihminen kykenee tuntemaan empatiaa ja suuria tunteita. Valitettavasti mihinkään ei kuitenkaan voi uskoa, ja elämä paljastuu jossain kohtaa suureksi valhenäytelmäksi, jossa mies elää lapsuuden tragedioitaan uudelleen ja uudelleen. Etsitään muista ihmisistä, etenkin naisista, sitä huomiota mistä lapsena jäi paitsi, ja paljon enemmän.
Irrottautuminen on aina vaikeaa, etenkin jos on vielä tunteita toiseen. Pitää kuitenkin aina muistaa rakastaa itseään ja olla rehellinen itselleen. Moni miettii, että jos toisella on sairaus, niin onko oikein jättää sellainen ihminen, kun hän ei periaattessa voi asialle mitään. (Voi pitkäkestoisen terapian avulla ja järkkymättömällä tahdonvoimalla) . Se on kuitenkin niin, että sairas ihminen sairastuttaa sinutkin ennemmin tai myöhemmin, ellei hän tee itsensä eteen mitään. Minä mietin, millaista lastemme elämä olisi, jos he joutuisivat seuraamaan sitä parisuhdemallia, jonka me lapsillemme antaisimme. Ei kiitos. En halunnut, että se sama trauma jatkaa kulkuaan sukupolvelta toiselle pilaten taas uuden ihmisen parisuhteen. Voimia kaikille, ja myös aitoa harkintakykyä…rakastakaa itseänne.
Seurustelen mitä ilmeisimmin narsistin kanssa, vuosia takana jo 5 ja tähän mennessä olen uskotellut että vika on minussa eikä hänessä ja kaikki on minun syytäni, jopa hänen huonot päivänsä.. Lähteä en uskalla vaikka ystäväni ja jopa perheeni sillä kannalla ovat..
Olisin vaikka heti valmis jättämään narsistisen ex-miniäni, mutta siinä samassa menettäisin lapsenlapsenikin. Nyt jo isä ja hänen kaikki sukulaisensa eivät ole saaneet tavata poikaa. Minkäänlaisiin yhteydenottoihin ei vastata, tapaamisoikeudet on rikottu miljoona kertaa. Miten narsisti saakaan puhuttua kaikki viranomaisetkin ”puolelleen” valheillaan. Kuinka sinisilmäisiä ovatkaan sosiaali-, lastensuojeluviranomaiset ja poliisit?
Olen seurustellut narsistiluonteisen ihmisen kanssa on ja off kolmisen vuotta. Olemme eronneet ja palanneet, eronneet ja palanneet, aina olen ottanut hänet takaisin. Enää en edes kehtaa tuttaville myöntää, että vieläkin olen ottanut hänet kotiini ja elämääni, kaiken tapahtuneen jälkeen. Hänen omalla perheellään on ihmeellinen taito ”suojella” ja varjella poikaansa ja uskotella, että poikarukka on vaan tavannut vääränlaisia naisia ja että kaikki pojan naiset ovat olleet vääränlaisia ja vähintään hulluja (minä siis mukaan lukien). Vika ei missään nimessä ole pojassa, hän on itse pelkkä uhri! Meillä ei ole (ainakaan vielä) yhteistä perhettä ja usein mietin, että mitä siitä tulisi, jos joskus niin tapahtuisi. Kovasti hän ainakin haluaisi ja varmasti se olisi yksi keino sitoa minut häneen. Ystäväni ja oma perheeni toivoo, että pysyisin hänestä kaukana, koska pelkäävät puolestani. Uskon kuitenkin, että jokaisen on itse tehtävä omat päätöksensä ja myös virheensä, muutoin ei ikinä pysty unohtamaan tai jatkamaan omaa elämää. Kantapään kautta, niinkuin sanonta sanoo. Itse en yksin pääsisi/pääse ko. henkilöstä varmasti ikinä eroon, muidenkin avustuksella tekee tiukkaa…
Onpa meitä paljon… Minäkin olen naimisissa mitä ilmeisimmin narsistimiehen kanssa. Meillä on uusperhe, molemmilla lapsi edellisestä suhteesta ja lisäksi kaksi yhteistä alle kaksi vuotiasta. Elämäni on pelkkää kotona oloa, teen yksin kaiken, hoidan lapset ja teen kotityöt. Mieheni on pitänyt huolen lähes kaikkien sosiaalisten suhteideni katkeamisesta, minulla ei ole enää kuin yksi ystävä jäljellä. Omiin sukulaisiinikaan en ole enää paljon yhteyksissä, aina saan kuulla esim vanhempieni mollaamista meiheni taholta jos he vaikka meillä käyvät kylässä. Sen lisäksi että hukun työhönn ja vastuuseen kodista ja lapsista, olen myös henkisesti todella yksin. Mies juopottelee ja kulkee ”harrastuksissaan” kuten saunailloissa ja auton korjaushommissa lähes kaiken vapaa-aikansa tai jos hän onkin kotona niin uppoutuneena tv:n ääreen kuulematta ja näkemättä mitään muuta. Olen yrittänyt saada häntä mukaan kodin askareisiin ja touhuihin lasten kanssa hyvällä, välillä kun itse uupuu niin kyllä tulee napistuakin. Mitään ei mies kuitenkaan tee, vaikka vauva huutaisi nälissään kun olen ”kiinni” jossain muussa hommassa isompien lasten kanssa, ei isä laita tikkua ristiin asian hyväksi.
Rahat miehellä menee kurkusta alas ja savuna ilmaan, myöskin rahallisesti hän ”hallitsee” minua, saa aian puhuttua minut maksamaan äitiyspäivärahoistani hänen laskujaan ja antamaan bensarahaa tms… Itseeni en käytä juuri rahaa, lapsille kyllä ostelen vaatteita ja muuta tarpeellista.
Mies ei halua erota, minä olen yrittänyt jo monta kertaa lähteä.. Häpeä on suuri, onhan minulla lapsia ”jo” kahdelle miehelle. Silti säälin lapsiani, joista ei voi kasvaa onnellisia ihmisiä tällaisessa perheessä. Mistä saisin voimia ja rohkeutta ottaa ja lähteä??
Itse surustelin reilu kaksi vuotta, mitä ilmeisimmin, narsistin kanssa. Pää on ihan tyhjä ja sovittu on että ”kavereita” ollaan. Ja kaveruushan tarkoittaa sitä että aina kun hän tarvitsee jotain niin on maailman ihanin ihminen.Muuten saan osakseni tiuskimista ja haukkumista, ellei ks.henkilöllä satu olemaan hyvä päivä. Ja minullehan tästä ei jää mitään muuta kuin tyhjä olo.Kai sitä odottaa että ks.ihminen alkaisi arvostamaan minua. En ole pystynyt lähtemään tilanteesta, nähdään edellen joka päivä ja pää on ihan sekaisin. Pitäisi lähteä ja lopettaa yhteydenpito kokonaan.Olen yrittänyt monta kertaa,mutta aina on palattu samaan pisteeseen.Olo on kun luuserilla, tiedän mitä pitäisi tehdä,mutta miksi sitä ei saa tehdyksi. Lohduttavaa lukea kuitenkin, että ”vika” ei ole pelkästään minussa, vaan että narsisti näköjään osaa manipuloida ihmisen jäämään. Lähtemiseen on vain kerättävä voimat jostain. Se on pakko,koska tällä hetkellä tuntuu kuin olisi hävittänyt oman persoonansa johonkin.Ja olen erittäin kyyninen nykyisin joka asiaa kohtaan.
Eli neuvoja irroittautumiseen kaivataan myös täällä.
Pikkusiskolle ja muille palstaa lukeville
Sydäntäni riipais lukea tätä palstaa ja eteenkin pikkusiskon kirjoitusta. Itse olen joutunut seuraamaan kun poikani on elänyt narsistin tyttöystävän kanssa. Onneksi he ovat vihdoinkin eronneet,toivottavasti nyt lopullisesti. Eroyrityksiä on ollut,mutta aina tyttöystävä on saannut pojan pään käännettyä ja lupaukset tyttön muuttumisesta ovat piaan häihtuneet kuin vesi erämaahan.
Äitinä on ollut surullista ja raastavaa nähdä kuinka poijan avoin,iloinen ja humoristinen luonne on nakerrettu pois pikku hiljaa. Hänestä on tämän kahden vuoden suhteen aikana tullut sulkeutunut,masentunut ja yksitotinen ihminen. Hänen itsetunto on nujerettu narsistin taholta kokonaan. Kukapa kestää sitä mollaamista,haukkumista ja vähättelyä muuttumatta? Tytön erinomaisuushan on itsestään selvyys ja hänen tekemiset ja sanomiset vain ja ainoastaan ovat oikein ja täydellisiä.
Narsisti on taitava manipuloja ja hyvä puhumaan sekä valetelemaan,kääntää kaiken itsensä eduksi. Olin itsekkin vähällä mennä hänen ”mukaansa” poikaani vastaan…mutta nämä äidin tunteet ja vaisto sen estivät… onnesi. Nyt olemme mieheni kanssa yrittäneet poikaa nostaa jaloilleen tuon raastavan suhteen jälkeen ja tukeneet häntä hänen päätöksessään jättää tyytöystävä lopullisesti.
Mutta tyttö on edelleen hyvin sitkeä. Hän haluaisi edelleen OIKEAA PARISUHDETTA poikani kanssa yhdessä lauseessa ja toisessa lauseessa jo heti herjaa ja vähättelee häntä. Tätähän tämä suhde on ollut koko ajan.
Äitinä on todella masentavaa nähdä kuinka nuori kärsii suhteessa ja kuinka toinen voi polkea toista niin lokaan koko ajan. Millä narsisti pystyy sitomaan toisen niin tiiviisti siihen suhteeseen ettei toinen osaa/pysty/voi siitä pois lähteä?
Minä uskon että jokaisella narsistin uhrilla on JOKU ihminen tai paikka minne voi mennä ja mistä apua /tukea löytyy kun päättää lopettaa suhtee. Helppoahan se ei tule olemaan. Meillä on ollut lasten aina lupa tulla kotiin (iästä riippumatta). Toinen ihminen on välttämätön rinnallakulkija sillä suhde narsistin kanssa on hyvin syövyttävä ja omat voimavarat ovat vähissä. Minä rohkaisen teitä, jotka vielä epäröitte suhteenne lopettamista narsistin kanssa,tehkää se mahdollisemman piaan. PUHUKAA ongelmasta jollekkin sillä vika ettei suhde toimi ei ole teissä. Suhteella ei ole tulevaisuutta,se ottaa enempi kuin koskaan pystyy teille antamaan,te kuolette sisältäpäin.
Olen vain tavallaan sivusta seuraaja ,mutta narsistin lonkerot ylettyvät myös uhrin lähipiiriin. En ole elänyt narsistin kanssa enkä voi sitä helvettiä tietää,mutta olen läpikäynnyt sen pelkohelvetin mitä pojalle vois sattua kun narsisti voi keksiä mitä tahaansa saadakseen pojan takaisn. Toivotan teille yhdessä ja jokaiselle erikseen voimia elämäänne ja aloittakaa se loppuelämänne ensimmäinen päivä jo tänään 🙂
Sillä se kannattaa. Terveisin äippä
i
Hei,
Itse seurustelin kaksi ja puoli vuotta miehen kanssa josta todella ajattelin että tämä on jotain ”liian hyvää ollakseen totta”. Hän yksinkertaisesti hurmasi minut hymyllään niin että jalat meni alta. Ikäeroa meillä oli piirun verran 10 vuotta. Minä olin se nuorempi. Minä olisin halunnut edetä suhteessa nopeamminkin mutta hän ei pystynyt sitoutumaan koska minussa oli niin paljon vikoja. Aikaa kului ja melkeinpä joka toinen viikonloppu tuli riitaa joka ei ollut tästä maailmasta, väkivaltaa ei ollut mutta aina riidat olivat minun aloittamia ja hän koki nämä riidat todella raskaiksi. Minun pitäisi oppia elämään sopuisammin ja olematta syyttämättä häntä. Hän ei koskaan juossut perääni pyytelemään anteeksi vaan antoi minun lähteä itkien hänen luotaan. Minä todella rakastin häntä, niin syvästi ja vilpittömästi kuin vain osasin ja taisin mutta hän ei KOSKAAN nähnyt tai ymmärtänyt. Minä vain tein koko ajan virheitä jotka olivat lähes anteeksiantamattomia. Hakeuduin terapeutille syystä siitä koska ajattelin olevani läheisriippuvainen, saatan ollakkin jonkun verran mutta terapiassa selvisi että ehkä parisuhde ongelmat johtuvatkin jostain muusta. Terapeutti suositteli minulle erästä kirjaa ja luettuani sen asia selvisi minulle täydellisesti, sydämeni sulkeutui hänelle ja uskon että Korkeampi voima antoi minulle voimaa pysyä päätöksessäni. Ilman terapiaa en olisi tätä ymmärtänyt tai rohjennut tehdä. Koin paljon iloa ja helpotusta ensin mutta sen jälkeen olen läpikäynyt monia, tarpeellisia, tunteita ja uskon vahvasti että pääsen tästä ylitse. Narsistiset ihmiset eivät oikeasti ymmärrä mitä kaaosta he jättävät jälkeensä työpaikalla, parisuhteessa.. Ex on pyydellyt uutta mahdollisuutta mutta olen pysynyt linjassa tosin sen virheen olen tehnyt että olen ollut hänelle liian rehellinen. Eli esim. kertonut etten voi olla yhteydessä koska haluan päästä yli erosta. Narsistin, niin kuin minunkin exäni kommentit tulevat niin pakastimesta että ei kannata avata sydäntään heille ellei halua olla masokisti. Nyt vaan vahvistamaan ja etsimään melkein menetettyä omaa identiteettiä takaisin. Onnea matkaan ihanat ihmiset 🙂
Minäkin olin ajatellut jo vuosia että kaikki ei ollut hyvin, pois pitäisi päästä. En vaan lähtenyt, syynä kai ensisijaisesti lapsi, ajattelin ehkä, että kaikki muuttuisi hyväksi kuin salamaniskusta. Viisi vuotta kai siinä meni sitä eroa suunnitellessa, sitten löysin sanomalehdestä narsismia koskevan artikkelin ja heti kolahti, tätähän se on. Ensin helpotti, sitten kun tutkin asiaa tarkemmin, aloin ahdistua. Sain kuitenkin voimaa (kriisiapua) ja lähdin tyttäreni kanssa pois. Tuo aika eron jälkeen (pian 1v) on ollut rankka sekä itselle että murrosikäiselle tyttärelle, hän kun kaipaa isäänsä paljon. N ei ole koskaan ilkeä (tai kai harvoin) lapsille, vain puoliso tietää ja tuntee tapauksen, muutoinhan hän on tahdikas, fiksu, älykäs jne. jne. heh heh. Myös suku on katsonut minua pitkään, kukaan ei puhu mitään erosta mutta eksästä pidettiin ja minua varmaan nyt syytetään, että olen tehnyt jotain… Jos puhun asiasta (joskus erehdyn uskoutumaan) jollekin ”ystävälle” niin huomaan, ettei minua ymmärretä, puhun kuin puhuisin seinälle. Sen verran n on osannut esiintyä joka suuntaan että kukaan ikikuuna päivänä ei varmaan tule uskomaan tarinaani millaista meillä on ollut. Ainoastaan tuo narsistien tuki ry:n sivuilla kävijät ovat melkein ainoat ystäväni kun haluan keskustella aiheesta, samoin seurakunnassani oli tosi valveutunut diakoni, joka tiesi heti mistä puhuin, sain häneltä kirjankin luettavaksi aiheesta. Voimahaleja kaikille jotka aiheen keskellä ryette nim. yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin
Tutustuin yli vuosi sitten mieheeni.Rakastuimme.Kun eka riita tuli,oli se kyllä mun aikaan saama mutta syystäkin.Joka riidas mieheni saa valtavan raivokohtauksen ja joka kerta mä jätän miehen ja joka kerta mies on anellu takasin.Ensin tietysti haukkuen ja moittien ja sillai et hän ei ikinä myönnä et hänessä vikaa.Ikinä ei ole lohduttanut vaik itkis silmät päästänsä.Empatia täysin hukassa häneltä.Minä käyttäydyn väärin mones tilantees,valehtelen/vääristän asioita muille hänen mielestään.Kun ajattelen seurusteluamme en näe mitään mitä hän olisi tehnyt hyväkseni mutta itse olen tehnyt palveluksia ja antanu jopa rahaakin.Olen herkkä ja kiltti ihminen ja koko ajan toivon että hän muuttuisi edes siinä että osaisi lohduttaa mutta hän vain heittää lisää vettä myllyyn.Syksyl jouduin leikkaukseen ja sain kuulla että lapsia en saa kuin ehkä keinohedelmöityksel,seur.aamuna itkin tietysti kyseistä asiaa kotona johon mies -mitä sä itket,ai sitäkö että pihalla sataa? Vaik tiesi ton asian.Käyn terapiassa nyt koska jotenki tuo asia laukaisi masennuksen.Alistusta tunnen miltei joka viikko,asiat on aina hänenlaillaan oikeita tehdä ja sanoa.Paras ystäväni saa aina tietää meidän asioista koska mulla tarve purkaa itseäni jollekin.Ystävä sanoi joskus minulle että hän itse ei kestäisi mun housuissa.Ja tiän että äiti toivoo mun eroavan.Mies ei halua tutustua mun vanhempiin juuri ollenkaa,pitää just sopivaa etäisyyttä mielestäni tietoisesti että eivät pääse tutustumaan.Mies saa aina tuntemaan itseni syylliseksi.Aina on eroaminen mieles,nytkin, mutta miten tunteeni voisi tappaa?Haluaisin niin todella käyvän.
Ja toi vähättely niin totta kans,kun vajaa puoli vuotta oltiin jo seurusteltu otin puheeksi vähättelyt.Asiat jotka oli mulle tärkeitä niin niitä hän vähättelee.Ja arvostus,en tunne lainkaan että hän arvostaisi minua tai tekemisiäni.Olen typerä ihminen ja tyttäreni yhtä typerä ja vaikea.Paussin aikana saan kuulla usein että kukaan mies ei minua huolisi koska olen tälläinen.Mulla on huono itsetunto ja mies tietää sen,kaikeksi on haukkunu, huoraksi,typeräksi,valehtelijaksi,yhteiskunnanelätiksi,ym.Ym.Vaikka pettäny en ole,en valehdellu,ja käyn kokopäivätöissä.Rumaksi ei ole vielä haukkunu,kai se viimeiseksi mielihyvän tuottamiseksi sanana jää.En tiedä vielä onko hän edes narsisti mutta kai se selviää joskus.Hän kuitenkin haluaa tietää aina kaiken musta:mitä terapeutis puhuttiin,mitä paras ystäväni viestitti.Ja kaikki mun puhelut mun pitäisi puhua samas huonees missä hänkin on mutta hänen ei välttämättä niin tarvitse tehdä.Niin ja tietysti minä olen itsekäskin.Sen myönnänki koska olen sen verran asiois edenny että ostin oman asunnon hänen selkänsä takana.Mulla on tytär ja se ansaitsee pysyvän kodin jossa on rauha.Josta ei tarvi lähteä evakkoon kun ilmapiiri on sietämätön.Meillä on taas eripuraa ja tuntuu et en halua häntä nähdä taas vähään aikaan.Syyllistän kans paljo itseäni,ehkä se ajaa mut aina miehen luo takasin.
Hei taas…
Kuulostavat niin tutuilta kaikki tarinat… Ei kannata jäädä liikaa syyllistämään itseään. Itselläni oli sen verran heikko identiteetti että aloin jopa uskomaan hänen näkemyksiään. Vasta terapeutti sai minut näkemään ja ymmärtämään mikä on normaalia parisuhdetta. Minunkaan narsistilla ei juuri ollut empatiaa minulle ja valitti mulle että mä olen ylpeä, itsekäs ja kova. Vaikka todella rakastin, autoin, ymmärsin sekä hoivasin kun hänellä oli vaikeaa. Erossa hän voitti rahallisesti mutta halusin itse sen niin järjestää jottei hänellä olisi enää mitään ”asetta” minua vastaan. Hänkin halusi pitää tietyn etäisyyden sukuuni josta meille tulikin riitoja paljon. Itse lähdin hänen sukulaisien luokse mielellään varsinkin jos se oli hänelle tärkeää. Ikävä kyllä narsistin kanssa ei voi olla onnellinen, se on suhde joka riistää! Hän osaa niin taitavasti välineistää ihmiset omaan tarkoitukseensa ilman että ihmiset tajuavat koska hän osaa olla antelias ja auttavainenkin tilanteen tullen.
Olen itse myös saanut kuulla joiltakin ystäviltäni etkö vieläkään ole päässyt hänestä ja miten hänellä on tuollainen valta vielä sinuun ja on joku ihan rivien välistä antanut ymmärtää et onko tuo nyt ihan totta et noin olet asiat kokenut… Onneksi kuitenkin on täällä näitä ihmisiä jotka ovat kokeneet samaa 🙂 Teidän tarinat auttavat jaksamaan vaikkakin se on surullista että osa teistä kärsiikin. Voimia!
Hei taas! Mun tuttavat kans ihmetelly miten mä aina vaan taas uudestaan aloitan hänen kans. Mä vast rupesin alkukuusta tutkimaan millainen ihminen narsisti on, kaikki perkele täsmää, en voinu uskoa silmiäni! Mä luin sitä myös et se on aika yleistä et puoliso palaa narsistin kynsiin. Haluan kyl että nyt onnistun enkä palaa vanhaan.Terapeutille en tiä jaksanko kertoa tästä koska luin myös et nekään ei välttämättä usko. Ystävälle ja äitille kerroin. Mä tiesin jo puol vuot sit et kuka/mikä mun pahan olon tuottaa mut se unohtu tähän asti.Mukava huomata että en olekaan aivan toivoton. Pitää päästä vain eroon täysin tuosta ”ihmisestä”.
Mun pitäsi aloittaa loppu elämäni viimeinen päivä,heti kun mahdollista. Olen tehnyt ratkasuni: nyt riittää! Mutta en muista vaikka kuinka haluaisin niitä kaikkia kauheita asioita joista olen kärsinyt. Olo on kuin tyhjällä taululla.Mieleen puskee vain mukavia asioita…ehkä ne onkin pelkkiä haaveita eikä sinne suuntaan saisi katsoa yhtään!. Miten saan sen ”raivon” viedä tämän asian päätökseen? APUA!
Entä jos minut syyllistetään jäämään?
Sitä piti vielä kysyä, onko teidän tuntemilla narsistisilla ihmisillä ”vyyhtiin” liittynyt alkoholin väärinkäyttöä/ alkoholismia?
Joo mullakin tulee välillä ikävä ja tulen muistelleeksi niitä hyviä hetkiä koska niitäkin oli mukavasti. Mutta ajatellen kokonaiskuvaa, riitoja sekä sitä miten hän minua kohteli niin kyl siinä hymy hyytyy sitten aika nopeasti. Inhottavinta on että hänen omistama automerkki muistuttaa liian usein tienpäällä hänestä, Grrhh.. Sydän pomppaa aina kurkkuun jos vähänkään ”luulen” törmääväni tai näkeväni häntä jossain… Se vähän mietityttää pääsenkö ajatuksen tasolla hänestä eroon koska edelleenki hän tulee mieleeni päivittäin.
Mun narsissini ei ollut alkoholisti, hänellä oli tapana ”rentoutua” mielestäni liian useinkin alkoholin voimalla johon esitin oman huolenaiheeni. Eli tässäkin käveltiin ylitseni.
Mä en enää pysty kohtaamaan mun exää ystävänä, yrittänyt sitä hänen toivomuksestaan mutta mä en pysty olemaan hänelle enää kovin sydämellinen vaikka olen yrittänyt, mä vaan huomaan kaikista hänen kommenteistaan kuinka itsekeskeisiä ne ovat nii mun ärsytys vaan alkaa tulemaan esiin. En pysty hillitsemään sitä. Hänelle en siis ole sanononut eron todellista syytä. Tärähtäneeksihän se mua alkaisi pitämään ja en haluaisi sellaista leimaa, tosin meillä ei ollut yhteisiä ystäviä paljonkaan. Tai niin.. mulla oli kyllä omia ystäviä mutta hänellä ei kovin montaa…
Hei Susse ja muutkin. Jännä, että otit tuon alkoholin käytön mukaan keskusteluun. Narsisti, jonka minä tunnen on juodessaan aivan käsittämättömän sietämätön ja mahdoton ihminen. Hän huutaa, riehuu, keksii olemattomia asioita älyttömistä asioista, syyttää minua pettämisestä, uhkailee, on siis suoraan sanoen ihan täysi kusipää. Ja aamulla ollaan niin nöyriä eikä muisteta mitään eikä toisaalta haluta kuulla, mitä sitä on tullut sanottua. Häntä hävettää niin kovin. Joka kerran jälkeen vannoo, ettei ikinä enää juo ja plaahplaah. Yhdessä emme voi lähteä mihinkään, missä otetaan, sillä pelkään, että hän järjestää jonkun kohtauksen ja nolaa minut. Alkoholin kanssa hänestä kuoriutuu arvaamaton ja epävarma pikkupoika, joka kiukuttelee ja purkaa epävarmuuttaan minuun. Olen sanonutkin, että jos haluat kanssani yrittää, jätät alkoholin kokonaan. Until next time… huoh. 🙁
juu,maistuu viina ja selitys ollu kans et rentoutumiseen. ennen se otti viikollakin harva se pvä ku oli työtön. nyt en jaksanu ole ees joka vkl ottamisia.maanantaina sille viestitin et enää en palaa.otti asiallisesti tämän mut meni pari tuntia niin se laitto jo tosi vihaisia viestejä,haukku ties miksi. teki niin mieli antaa takasi mut sain oltua. tänään se oli taas normaali eikä ole kuulunu mitään vihaista. mut täs kohta vkl koittaa joten koputan puuta,nyt en enää vastaa hänelle.
oliko teiän narskuilla se ns.hoviväki? tällä on,lähinnä se oma perhe. ne tuli aina apuun meiän riideltäes ja ne pisti kyllä mut matalaksi oikein porukalla. oli tosi masentunu ja yksinäinen olo ja syytinki sitten vain lopuksi vain itseäni.
Pikkusisko! Puhut kuin mun elämästä!Turha kuitenkin luulla että Hän sinun takiasi muuttaa elämässään yhtään mitään.Minulle luvattiin olla vihdoin olla juomatta, ja on oltukin.Sekään ei enää saanut mun päätä kääntymään.
Vein vihdoin päätökseni loppuun, ja vaikka pahalta tuntuukin, tuntuu silti helpottuneelta. Tiedän että tästä vielä helpottuu! En olisi ikinä voinut antaa itselleni anteeksi jos en olisi tähän pystynyt ja katunut jos olisin jäänyt. Tämä helpottaa meitä molempia…ajan mittaan. Myös hänen äitinsä kehoitti ja rohkaisi minua tähän ratkaisuun!
Pelastin itseni, uskon siihen ja uskon elämään! Se on ihanaa!
Pelastakaa itsenne, pääsette kyllä pois! Jokainen ansaitsee paljon parempaa kuin yksikään ”narsissi” voi teille tarjota! Löytäkää itsetuntonne ja arvostakaa itseänne. Muut arvostavat Sinua juuri sen verran kuin itse itseäsi arvostat!- Näin se on. Etsikää se raivo kaikesta pahasta jota teille on aiheutettu, sitä ei tarvitse selitellä, sillä Hän ei sitä hyväksy.
Rakastakaa itseänne!
Hei! Itse erosin narsistista noin kolme vuotta sitten, ja päivääkään en ole katunut päätöstäni.Uskomatonta, mitä kaikkea sitä sietää.venyy,antaa,kantaa,mukautuu ja sopeutuu.Oma käsitys ”normaalista”elämästä vääristyy…Kuinka ollakaan tapasin ihanan miehen noin puolitoista vuotta sitten ja menin kihloihin hänen kanssaan, vaikka sisäinen ääni varoitti, en kuunnellut tunteitani.Ahdistuin kovasti, ja päätin lopettaa suhteemme kuukausi kihlauksesta.En vastannut viesteihin, muuta kun,etten halua jatkaa suhdetta.Jokin aika sitten sain viestin, jossa kysyttiin; olenko narsisti, kun jätin hänet tunteettomasti kuin ”vanhan tiskirätin”? Tätäpä olen nyt pohtinut, että tuleeko narsistin uhrista itsestäänkin narsisti? Onko sisäiset hälytyskellot kuitenkin oikeassa ja suojelemassa? Ahdistus loppui kun seinään, kun hänet jätin, vaikka minulla olikin vain ”aavistus” (aikaisempien kokemusten perusteella) tulevasta.Nyt ei ahdista ja tulevaisuus näytää lupaavalta, voin vihdoinkin hengittää ja nauttia jokapäiväisistä pienistä onnenhetkistä!!!Kesäistä mieltä ja voimaa kaikille. ”Ja muistakaa, että tihimmänkin risukasan alta kasvaa upeita kasveja, jotka raivaavat tiensä valoon, näyttääkseen upeimman kukintonsa 🙂
Moi!
Itkeä tirautin tos pari kyyneltä lukiessani teidän juttujanne ja vaikkakin kuvittelisin, et kysees on narsisti, ainakin jollain tasoo ja ystävät ja perhe on niin sanonu, kaipaisin myös teidän ”kokeneiden” mielipiteen asiasta. Tämä kaveri vähättelee joka asiaa mitä sanon, riidellessä hermostuu aina oikeen kunnolla (ei lyö kylläkään) ja saa jotenkin kaiken näyttään mun syyltä siinä määrin, et tunnen itteni pian täydeks p****pääks ja pyydän tosi ahdistuneena anteeks. Ryyppäämistä harrastaa pari kertaa kuussa ja aina krapuloissaan on todella hellyydenkipee, mut jos oon ite kankkusessa, saan vaan vihasia katseita ja kysymyksen ”särkeekö päätä”? Mun kania inhoo yli kaiken, potkii sitä muka vahingossa, tiuskii sille ja jos silittelen ja pussailen pupuani, ei ota mies lähelleen, kysyy vaan et ootko ihan kanissa. Lapsista ei välitä oikeestaan tuon taivaallista ja jos sattuu käymään kaverillaan jolla on kissa, kotiin tultuaan vetelee kaikki karvat tarkasti teipillä vaatteistaan. Pienen flunssan iskiessä marisee todella paljon, mut jos oot ite kipee, ei juuri sympatiaa heru. Mun ystävät ei kiinnosta sitä lainkaan, eikä mun elämä juuri muutenkaan. Yhdessä ei käydä missään, tai no, ruokakaupassa. Liikenteessäki kaikki muut autoilijat on niitä nutaajia, jotka ei osaa ajaa. Ite oon ruvennu löytään itestäni narsistin piirteitä pikkuhiljaa, jotka mun ystävät kumoo totaalisesti. Naimisiin tää mies ei halua, eikä lapsia, ainakaan viä (28v) Luojan kiitos ei kyl tosiaan kumpaaka olla tehty. Yhdessä kylläki asutaan, valitettavasti. Siispä, onko kyseessä todellakin narsisti???
Sliipattu ulkonäkö on kaikki kaikessa, myös mun.
Voimia kaikille teille =)
Vaikken ole saanut kristillistä kasvatusta kuin leikkikoulussa ja armeijassa pidän katekismusta kirjahyllyssäni. Neljännessä kymmenestä käskystä neuvotaan kunnioittamaan isää ja äitiä. Näin keski-ikäiseänä on auennut näköalat sekä menneeseen että tulevaan, omien lastenlasten myötä. Omien vanhempien, vaikka vaan toisenkin, narsistisuus on todella musertavaa. Aikuiseksi kasvamisessa on kaikenlaiset kokemukset varmaan jollain tavalla suotuisia ja itse muistan ajatelleeni jo nuorena, että noin minä en sitten ainakaan tee… no en niin tarkkaa lukua pitänyt ettäkö muistaisin kuinka monasti en tehnyt. Opiksihan voi ottaa huonostakin mallista, mutta miten saattaa sovussa omaa isäänsä kalkkiviivoille kun meno sen kun hurjistuu. Tämä ristiriita on saanut aivan muista syistä potemani masennuksen aivan uusiin sfääreihin, saan kohta paketoida oman pääni kääreihin jotta kestän kaikki loukkaukset joita sataa, sataa ropisee…
Lohduttaisi sellainen varma tieto ettei narsistinen persoonallisuushäiriö ole periytyvää, kuten ehkä skitsofrenia kaiketi saattaa olla. Olen koittanut kitkeä itsestäni huonoa mallia pois, mutta kuten itsekin olin jo kuusivuotiaana avioerolapsi, oli poikani sitä jo puolitoista vuotiaana ja nyt jos koskaan on herkät hetket. On hienoa saada samaan potrettiin neljä sukupolvea. Asetelmaa ei ole suunniteltu etukäteen. Kuvaajasta ei ole tietoa. Asennetta, sitä oikeaa kaivataan.
Pikku myy..
Kuulostaa mun mielestä henkilöltä joka voisi olla narsistinen, itsekin sain kokea juuri kuvaamasi kaltaista kohtelua. Mä en ikinä saanut häneltä sitä minkä olisin ansainnut, esim. kipeänä samanlaista huolenpitoa mitä itse annoin. Tai samanlaista vanhempien arvostusta mitä osoitin hänen vanhemmilleen. Itse eniten kaipasin sellasta pyytetöntä ja vilpitöntä rakkautta ja sellaisia rakkauden tekoja häneltä mutta hän ei koskaan laittanut itseään alttiiksi ja muutoinkin oli hyvin herkkä hipiäinen.. eli ei sietänyt jos hänestä tehtiin leikkimielistä pilaa tai jos joutui noloon asemaan. Juu, sellainen ylimielinen asenne muita ihmisiä kohtaa on myös aika tuttua, se näkyy ihan jokapäiväisessä elämässä esim. liikenne ja esim. kaupoilla käynti oli niin rasittavaa hänen kanssaan ja muutoinkin paikoissa missä oli paljon ihmisiä. Hän oli kireä ja äreä, monta kertaa hyvä päivä meni pilalle koska minä loukkaannuin hänen käytöksestään mitä hän ei tietenkään pystynyt ymmärtämään, minähän kun olin se hankala tyyppi joka vain halusi riidellä, en muuta olisi kaivannut kuin pahoittelut niin asia olisi korjaantunut mutta…
Kerran hän sanoi kun joutui odottamaan minua kauppakeskuksen vvc edessä tovin että se on tosi idioottimaista seisoskelua, hän koki itsensä ihan nöyryytetyksi, että voisinko mahdollisesti käydä kotona lähtiessä tarpeilla jottei heti tarvitse etsiä vessaa. Tätä kirjoittaessa ja muistellessahan alkaa ihan raivo nousta, ei voi muuta sanoa kuin että mun exä: oot vitun idiootti! *huoh, helpotti*
millä osoitekentän saa tyhjäksi???
Onko mieheni narsisti? Ollaan oltu pian kymmenen vuotta yhdessä. Juo joka ikinen vkl ja aina kun vapaata, humalassa jo pienessäkin tapahtuu käyttäytymisessä muutos, yleensä tulee huomattavasti itsekeskeiseksi ja välillä väkivaltaiseksi, uhkailee, piilottaa tavaroita ja syyttelee kaikesta. Tätä tapahtuu myös hänen ollessa selvinpäin mutta humalassa voimakkaammin. Suhteen alkuaikoina naureskelin sille, että mies syytteli kaikesta äitiään siis kaikesta. Vielä 30 v. se on äitin syy että ei opiskellut nuorena. Nyttemmin, viimeisen n. 4 vuoden aikana minusta on tullut äidin sijaan syyllinen. Syyllistelyä tapahtuu kenen tahansa ollessa paikalla. Joskus häkellyn niin etten tiedä mitä sanoa ja tietysti yritän väittää vastaa (tyhmä kun olen). Riitoja on paljon, osaksi siksi että itse olen selvästi yrittänyt etääntyä monin paikoin miehestä. Viikonloppuisin en tiedä missä mies menee, hän puhuu kaikille ystävillemme minusta pahaa. Nämä siis ovat minun entisiä ystäviä, koska mies on hoitanut asiat niin. Niin hän sanoo itsekin, että hänen ystäviään he ovat. Eräs minun naispuolinen ystäväni alkoi seurustella mieheni ystävän kanssa ja kerran mieheni sanoi että hänen pitää varoittaa tätä naisystävääni koska mieheni mielestä hänen ystävänsä on huono miesystävä tälle naiselle. Minä sanoin silloin miehelleni että toki minäkin voisin kertoa mikäli jokin erityinen syy tällaiseen on. Silloin mieheni sanoi että tämä naisystävä on nyt hänen ystävänsä koska seurustelee mieheni ystävän kanssa. Ja tämä onkin se yleisin tapa miten minun ystäväni ovat kadonneet. Mieheni nimittäin on suunnattoman sosiaalinen, näyttävä, mukava ja hyvä kertomaan juttuja. Kukaan ihminen ei uskoisi jos kertoisin kaikki mitä tapahtunut. Hänen ystävänsä sanovat minua jopa hulluksi. Olen monet, monet kerrat meinannut lähteä mutta totuus on että pelkään yksinäisyyttä. Ainut tukeni on vanhempani ja siskot jotka asuvat eri paikkakunnilla ja suht kaukana. Tarvitsisin tukiverkon jotta uskaltaisin lähteä. Juuri tänään päälleni syljettiin, hän syytti minua kynien varastamisesta (tällaiset ovat jokapäiväisiä syyttelyitä) sitten hän meni kannettavalle tietokoneelleni ja uhkaili poistavansa työn jonka tuli olla valmis huomenna. Hän pelottelee minua paljon vastaavilla tavoilla. Repii vaatteitani jne. Lause mikä on hänen käytössään kulunut on ”muista, hamurabin laki”. Itse teen kotona kaiken työn, mies ei tee mitään. Hän sanoo aina ettei hän pyydä minua tekemääm mutta ei hän tee mitään. Sanoo olevan oma syyni jos teen kaiken ja ettei hänen jälkeensä tule sotkua. Juttua olisi paljon mutta en taida enempää kirjoitella. Tekstini voi olla paikoin sekavaa koska olen itkenyt ja miettinyt källeen kerran elämäni suuntaa. Tahtoisin jonkun antavan kommenttia. Itse uskon jo nykyään hänen syyttelyihinsä jossain määrin ja pelkään puhua asiasta kenellekään.
haluaisin todella hyviä vinkkejä päästä eroon narsisti miehestä
kirjoitan työkaverini puolesta,joka on jo itsemurhan partaalla ja viiden lap
sen äiti toivon pikaisia vastauksia terv.hänen esimiehensä
Moiks,
Narsismi on vakava ilmiö ja siihen pitää todellakin suhtautua vakavasti, itse suosittelen että eroaminen tapahtuisi tuetusti esim. terapian avulla. Yksin ei välttämättä ole voimia ja ymmärrystä toimia järkevästi ja monesti narsisti on saanut omankin mielen sumennettua jolloin tarvitaan tervettä peiliä (=terapeutti) joka pystyy sanomaan mikä on normaalia ja mikä ei.
Pari linkkiä:
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=117&valikko=1 (Kannattaa lukea tuo kirja)
Tässä on myös linkki turvakotiin jos narsistimies on väkivaltainen:
http://www.paakaupunginturvakoti.fi/index.html
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/
Turvakotiin voi myös soittaa (09) 4777 1810
Helpotuksen itkujahan tässä tulee kun huomaa että muut potee samoja tunteita. Rakastan miestäni, vaikka hän ei sitä uskokaan. Hän ei usko oikeastaan mitään mitä yritän sanoa. Kehottaa vain, että mulla voi puhua ja mä rakastan sua hei. Teit sä mitä vaan. Sitten kun kuitenkin puhun, niin ”ei, ei se ole noin, et sä noin tunne, näin se on”. Syyllisyys on todellakin tunne joka narsistin kanssa tulee tutuksi. Ja yhteen palataan juuri siksi, että syyttää vain itseään ja että minähän se tämänkin ongelman sain aikaan. Manipulointi, muille hyvän esittämien, yli-ihmismäinen käytön, kuten se, että on nähnyt näkyjä toisten pelastamisesta…näitä piirteitä on. Minä edeleen olen suhteessa ja tavoitteeni on päästä siitä eroon. Mutta rakkaus häneen ja keskttymiseni hyviin puoliin ovat estäneet tämän. Tukeutukaa muihin, uskoutukaa läheisillenne, selittäkää.. lähettäkää miehellenne mailia jossa sanot asioista joista tulee riitaa. Näytä tämä hänen lähettämä maili ystävällesi niin he osaavat sanoa ja auttaa ulkopuolisena. Kuuntele mitä muut puhuvat sinusta, kuule se että et ole omaitsesi enää ja puolustelet sekä itseäsi että miestäsi (tai miehet, te naistanne). Jos alinaat rahaa, niin kohta pyynnöt nousee. Ja kyllä syy on teissäkin, jos annatte periksi narsistille. Mutta se syy on ymmärrettävämpi. Olkaa vahvoja, itsenne ja toisen takia. Minäkin yritän, en ole siinä vielä onnistunut. Mutta minulla on se etuus että olen puhunut asioista siitä huolimatta, että se minulta ollaan kielletty. Mieheni mielestä minun ei tulisi puhua asioita muille, vaan yhdessä ne pitää sopia ja keskustella. Ja aina kun yritän, saan päälleni vain epäymmärystä. Koittakaahan selviä irti, voimia se vie. Se in vain päätettävä. Miehessäni on paljon hyvää ja hän tuntee minut ja tekee minusta paremman ihmisen. Mutta en koskaan pääse toteuttamaan sitä parempaa minääni hänen kanssaan, sillä aina on jotain mitä voisi vielä parantaa. Älkää antako miehenne (tai naisenne) ottaa teistä enempää otetta, tekin olette riippuvaisia siinä missä hänkin. Se on kerrasta poikki.. ajatelkoon muut mitä vain, tämä on sinun elämäsi.
Hei kaikille.
Olen vasta lähiaikoina älynnyt että ex-kihlattuni on ehkä narsisti.
Kuulostaako teistä tutulta?
-Ylimustasukkainen. Minulla on kaksi koiraa jotka ovat olleet minulla jo vuosia. Minulla on pienestä asti ollut aina eläimiä. Ex on sairaalloisen mustasukkainen koirilleni, hän sanoo: jos välität minusta, tapa koirat. Jos pidät koirat, tiedän että en merkkaa sinulle mitän.
-huono itsetunto: Alituiseen toisteleminen ”minusta ei oo mihinkää” ”no taitaa olla siellä mukavampaa ilman minua” ”kukapa minusta välittäis”
-kova ulkokuori,nahkarotsia,kultaketjua ja kaljua yms. raakaa puhetta, nauttii kun saa hätkäytettyä ihmisiä sanoillaan
-miljoonia hyvänpäiväntuttuja mutta ei yhtään ystävää
-kova tarve näyttää tuttavapiirille olevansa jotain (todellisuuden suurentelu, kalliita vehkeitä mm moottoripyörä yms)
-älytön huomion tarve,kokee aina saavansa minulta liian vähän rakkautta ja huomiota.kylässä ja yleisillä paikoilla iso röyhtäisy, tai muulla tavalla huomion tuominen itseensä
-näyttää vahvalta,tasapainoiselta ja pitkähermoiselta päälleppäin mutta on kaikkea muuta.
-Toisaalta toisina päivinä on niin hyvä ja paras ja täydellinen ”kyllä nuo ihmiset on tyhmiä, niin yksinkertaisia”
-kiukunpuuskia, ei hallitse sanojaan eikä itseään: olen kuullut olevani mielisairas, minulla on pahoja mielenterv ongelmia,minun olisi syytä hypätä kaivoon..yms
-ex haukkui yksi päivä KAIKKI vaatteeni…haukkui tyylini ja kertoi millainen tyyli olisi parempi.sanoi että jatkossa en saa itse ostaa yhtään vaatetta itse vaan hänen on päästävä aina mukaan.
-sanoo itse rumasti ja suoraan asiat mutta hänelle ei kärsi sanoa.masentuu ja alkaa mykkäkoulua. lopulta puhuu asian niin että mulla on pakko nöyrtyä,pyytää anteeksi, minä olen syntipukki.
-toistelee alituiseen että mies on perheen pää ja päättää viime kädessä kaikista perheen asioista.
-meillä oli hääpäivä sovittu juhannukselle jonka ex päätti,vaikka tiesi että se tulee minulle liian pian…näin painajaisia, aloin empimään koko asian suhteen ja rupesin keskustelemaan että voisiko sitä vaikkapa vähän lykätä.ex suuttui ja sanoi että jos ei juhannuksena,ei koskaan.
-ex vei jalat altani ensitapaamisella.ikäeroa meillä on 8v, itse olen nuorempi osapuoli.rupesimme heti seurustelemaan ja menim´me kihloihin jo 3kk kuluttua. kaikki oli alussa ihanaa, ex oli niin kertakaikkisen käsittämättömän ihana, epätodellisen täydellinen. pikkuhiljaa tilanne meni kuitenkin siihen, että huomasin hänen vaikuttavan hirveästi minun elämääni. meni aikaa ennenkuin ymmärsin miksi elämäni ei ollut enään onnellista. enään minulla ei koskaan ollut aikaa ystävilleni,harrastuksilleni,itselleni, ja silti ex urputti että omistauduin liikaa ystävilleni.
-ex halusi että jättäisin työpaik´kani koska se vie liikaa aikaa elämästäni
-hain opiskelemaan (minulla ei vielä ole ammattia,olen työelämässä) ja exän kuultua asiasta hän suuttui ja ilmoitti lähtevänsä yksin ulkomaille talveksi ja jättäisin minut yksin opiskelemaan.
-ex uhkaili lähteväsä vieraisiin jos viettäisin liikaa aikaa ystävieni kanssa.
-ex suuttui kun nostin esille aiheen että siirrettäisikö häitä syksyyn, nykäisi sormuksen pois.haukkui.seur päivänä tuli takaisin ja sanoi että ei hän tarkoittanut että purkaisimme kihlauksen vaan ”pisti mut vaan miettimään”. silloin päätin että en ota sormusta enään takaisin.en meinannut uskaltaa puhua mitään ja sulho suuttui,raivostui,tarttui minua kasvoista kiinni…kiristi vastausta…
en ottanut sormusta takaisin.jostain sain voimia moiseen päätökseen. lähdin satojen kilsojen päähän vanhempieni luo selvittelemään päätäni, kävin psykologilla ja hän rohkaisi minun tehneen oikean ratkaisun. olin varma ratkaisustani,mutta odottakaahan vaan kun tulin takaisin sairaslomalta. ex otti yhteyttä,tuli kylään,puhui,halasi,kosketteli vaikka kielsin…kohta huomasin että en enään muistanutkaan että meillä koskaan mitään pahaa olis ollutkaan…hän aneli minua jatkamaan…lupasi romantiikkaa,rakkautta,hellyyttä,ulkomaanmatkoja,hän loi kuvia täydellisestä elämästä..meinasin uskoa,tajusin kuitenkin herätä todellisuuteen koska vanhempani puhuivat minulle järkeä,he herättivät minut..
ymmärsin että meistä ei ikinä tule mitään. mutta auttakaa, taas mietimme yhteen palaamista, taas olen retkahtanu…auttakaa..hän on asettanut minulle ehdot: luovu koirista, ystävistä ja ota etäisyyttä vanhempiisi.jos jatkamme,menemme hetimiten naimisiin…ei sopinut että otamme rauhallisesti ja katsomme, vaan heti tai ei ollenkaa.. käsittämättömät ehdot, miten edes voin suunnitella alkavani yhteiselämään tällaisen ihmisen kanssa…miten voisin saada koskaan onnellista perhettä,hän on itse sanonut että tulisi kokemaan mustasukkaisuutta jos saisimme lapsen koska äitillä menee niin paljon aikaa imettää ja hoitaa lasta..
hän on epäillyt että olenko uskoton, olen autokoulussa ja hän alituiseen epäilee että pelehdin opettajan kanssa, hän epäilee että työpaikalla flirttailen miesten kanssa…en ikinä ole ollut sellaista tyyppiä…en ole ikinä pettänyt eikä moinen ole tullut mielen viereenkään.
kuulostaako piirteet teidän mielestänne tutuilta?tässä on kirjoitettu vain osa kaikesta mitä elämä on ollut.nyt mietimme taas jatkammeko, yritämmekö….auttakaa että en enään lankea samaan kierteeseen.
ystävällisin terveisin, entinen narsistin kihlattu
Hei,
Itsekin olen entinen narsistin kihlattu ja mun kelkka kääntyi aika nopeasti jota ex:kin ihmetteli koska olin siihen asti aina tullut kiltisti takaisin häntä lepyttelemään. Mun päätöstä tuki terapeutti sekä yksi lukemani kirja. Siinä kehoitettiin juoksemaan pakoon jos se vain on mahdollista, koska narsistit eivät parane. Alussa mä olin helpottunut ja onnellinen siitä että vihdoin selvisi miksi olin voinut pahoin ja miksi suhde oli ollut vaikea ja raskas. Oli vapauttavaa tietää ettei minussa itsessäni ollutkaan mitään henkisen puolen vikaa vaan että hän on mieleltään sairas. Mun sydän meni kiinni enkä pystynyt enää olemaan kuin vaivoin yhteydessä häneen, kaikki hänen sanansa ja teot olivat niin päivänselviä narsistin piirteitä että ne alkoivat ihan oksettaa. Toki on ollu välillä rankkaa selvitä tästä kaikesta mutta sydämessä on usko että ansaitsen paljon parempaa ja kaikki hyvä on vieläpä edessä. Olihan se rankkaa kun piti luopua niin monista unelmista (koti, lapset yms.) Mä koen häneen sellaista vetovoimaa fyysisesti että mun oli pakko tehdä radikaali ratkaisu ja laittaa kerrasta poikki. Ja päätöksessäni olen pysynyt vaikkakin ex on itkenyt (ensi kerran kuulin hänen itkevän) ja kysellyt mahdollisuutta palata. Olen ylpeä itsestäni koska olen pysynyt tiukkana ja sanonut että en halua yrittää enää.
Uskokaa että olette itsellenne parempaa seuraa kuin narsisti miehenne!
Onko mahdollista, että molemmat ovat narsisteja,,?? Minä olen epäillyt mieheni olevan ja nyt olen alkanut epäileen että itsekin olen??!!
Olenkohan menossa sekaisin vai minäkö olen se paha sittenkin..
Kiitos Irina….<3
Mieheni on mitätöinyt minua vuosikaudet, – olen laiska, vaikka siivoan mielestäni erittäin perusteellisesti, kun sen teen. Tuokin riippuu, millä tuulella hänsa on. En antanut hänelle vielä yhtä lasta eli neljättä – hän juo niin paljon, että haluaisin hänen myös kantavan vastuuta asioista myös tuolla tasolla. Haluaisin lapsilleni isää, joka on läsnä. Hän ei välitä mitä sanoo pian ekaluokkalaisen poikamme aikana, jos on humalassa. Silti – hänellä on erittäin hyvät välit poikaamme. Tämä on sekavaa! Hän on kolmivuorotyössä – se vaikeuttaa tilannetta. Olen ajatellut ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon, että kutsuvat hänet juttelemaan asioista. On nimittäin niin, että meillä menee tosi hyvin, silloin kun menee. Hänellä on sellainen toinen persoona. Olen joissakin yhdistyksissä mukana ja nämä ovat ihan piinaa minulle, kun joudun menemään kokouksiin. Hän puhuu törkeillä sanoilla…. en jaksa kirjoittaa… Sitten toisaalta. Odottaisin muilta ymmärtämystä siihen, että mieheni on kolmivuorotyössä ja että hän joutuu valvomaan viisi yötä joka kolmas viikko! Saan vain kommentteja, että minulla on aina kiire kokouksesta kotiin….. Toisaalta haluan olla tässä yhdistyksessä mukana, mutta en saa kotoa mitään tukea. Tyttärenikin sanoo, että pitääkö sun siinä siten olla mukana, kun yritin häntä ammaksi pojallemme. Mua ammutaan joka suunnasta, mutta silti mulla on sellainen itsekkyys, että haluan olla sinä mukana, jonka koen hyödylliseksi. Ja ehkä sen verran tuo narsistimieheni on vienyt itseluottamustani, että en pysty sanomaan ei. Toki niin sanon, jos minua pyydetään johonkin muuhun yhdistykseen vielä, mutta silti….oma harkintakyky voimavaroista on jotenkin hukassa. Minulla on vastuullinen työ. Pidän myös työstäni. Tuntuu vaan, että tämä kotielämä vaikeuttaa työhön keskittymistä. Myös äitiäni käyn jelppimässä työmatkani varrella. Siitäkin kuulen vaika mieheni kyllä auttaakin häntä. Voi kun joku voisi auttaa minua! Rukoilen Jumalalta apua itselleni, mutta erityisesti miehelleni, että hyvyys pääsisi hänen sisälleen. Sillä pohjimmiltaan hänen sisältään löytyy hyvää. En osaa lopettaa tätä tekstiä.
Meeri Karvonen
Jos alaisesi on jo itsemurhan partaalla, mielestäni voisit esimiehenä ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon tai mielenterveystoimistoon ja kertoa huolesi ja varata ajan alaisellesi sekä mennä itse mukaan tueks, jos alaisesi sen hyväksyy.Parhaiten autat puuttumalla asiaan ja kertomalla huolesi. Perheen elämään ja alaisesi päätöksiin et voi puuttua tai vaikuttaa.Tukea alaisesi tietysti tarvitsee ja kuuntelijaa. Itse olen kuuden lapsen yksinhuoltaja eniten huolestutti taloudellinen pärjääminen. Hyvin sitä oppii rahaa käyttämään kun alkuun pääsee ja eipä tarvi sille narsistiselle ex-avopuolisolle perustella omia hankintojaan eikä lupaa kysellä omasta rahankäytöstä.Lapset ovat seesteisempiä ja onnellisempia omia itsejään, kun ei tarvitse koko ajan varpaillaan olla eikä tarvitse hyssytellä ja peitellä tunteitaan tai olla ”hoitajana”. Paras kannustus ja voimavara minulle oli, kun hyvä ystävä kuunteli, aina kun tarvitsin häntä ja kun viimein olin tehnyt päätöksni hän sponttaanisti huudahti: ”Olen niin ylpeä sinusta!” Siitä lähtien olen myös minä ollut ylpeä itsestäni ja jaksanut mennä eteenpäin elämässä ja nauttinut arjen pienistä iloista lasteni kanssa.
Heippa, luin mielenkiinnolla teidän juttujanne ja kerron omani. Tapasin narsistimieheni 1,5v sitten. Olen eronnut ja muutaman lapsen yh. Tämä mies on kans eronnut ja poika asuu hänen vanhempien luona ja siellä mieskin majailee. Hän on seurustellut useasti mutta kertomansa mukaan nainen on aina pettänyt häntä, lähtenyt liisuamaan. Hän epäilee minun pettävän häntä koko ajan,haluaa tietää kuka minulle lähettää viestejä,kuka soittaa,kuuntelee puhelut. Itse menee puhelimeen autoonsa jos hänelle soitetaan. Työssäni hoidan ihmisiä, enköhän viihdytä miehiä. Just joo, otan vaipat pois ja hommiin. Jopa lapsilleni hän on mustis. Lapset ei saa nukkua vieressäni vaikka hän ei ole paikalla, En saa näyttäytyä yöpaidassa(lyhyessä) pojalleni. Epäilee että olen poikani kavereiden kanssa. Opetan kai heitä sekstaileen. Minussa on kaikki vika, aiheutan riidat, en osaa tehdä mitään kunnolla,hän istuu pöydän ääressä odottaen että palvelen ruuat, kahvit eteen, ajan hänen parran, pesen saunassa, leikkaan kynnet,rasvaan ihon tarvittaessa,Entisiä työkavereita ei saa moikata(suurin osa miehiä), jos tervehdin kysytään koska oot ton kans pannu. Jos naapuri käy kysymäs jotain meillä ni heti kai oon sängys ollu sen kans, tutkii sängyn onko läikkiä,tutkii jalanjäljet ulkona,autonjäljet,miten päin mikäkin tavara on.haistelee kehoani onko vieraita hajuja,onko jälkiä.hänessä ei mitään vikaa, hän on aina oikeassa mielestään.kertoo kavereilleen kaikki mitä teemme ja varsinkin riidat ja miten olen aiheuttanut ne. hän itse tekstailee,soittelee toisten naisten kanssa mutta se kai oikeutettua.minun pitäis poistaa lasten kavereiden numerot jos ne poikien numeroita mutta hän saa pitää naisten numeroita jos taas aiheutan riidan ni hän voi soittaa.kaupas jos joku mies katsoo minua pitempään ni oon kai ollu sängys sen kans vaikken ois ikänä nähnykkää.olen kuullut että hän pettää minua mut en selvästi ole saanu todisteita.olen useamman kerran jättänyt hänet mutta hänellä ni hyvät puhelahjat että aina takaisin palannut. kerran hän on pahoinpidellyt minut mutta annoin takaisin mitä hän ei ole muitten kanssa kokenut että ei toista kertaa ole pidellyt.nyt kun olen kirjoittanut näitä tapahtumia osan niin vahvasti tunnen että meillä ei ole enää pitkää suhdetta,muutama asia selvittää niin sit ero eikä enää mitään yhteyttä.en kuuntele enää olevani hu..a,lasten panopuu ja mitä kaikkea olenkaan.enää ei hetkauta sen sanat,rakastin häntä todella paljon mutta joka riita ja haukkumasana on rikkonut sitä tunnetta.olen joskus kattonut hänen puhelimensa ja siellä on viestejä toisilta naisilta ja tapaamis ehdotuksia molemmin puolin.eli siitä syyttää mitä itse tekee.onneksi itsetuntoni on kohdallaan ja pian saan nauttia vapaudesta keskustella kenen kanssa vain,ei tarvitse selitellä ja saan elää lasteni kanssa rauhassa.Voimia kaikille narsistimiesten ja -naisten vainoamille henkilöille.
Narsistimiehestä pitää juosta eroon heti ku tajuaa. Eikä kannata vastata viesteihin eikä soittoihin. Hänellä on niin mahtavat puhelahjat että parempi kun ei pidä yhteyttä.
Moi! Mulla myös vahva epäily siitä, että avomieheni ja lapseni isä on narsisti. Olemme olleet yhdessä alle 3 vuotta. Tulin parin kk:n seurustelun jälkeen raskaaksi ja silloin kaikki muuttui. Alkoi pettäminen ja henkinen ja fyysinen väkivalta. Monta kuukautta yritin saada itseäni lähtemään. Törmäsin netissä juttuun narsisteista ja kaikki sopi täydellisesti mieheeni. Muutin pois vauvan kanssa, mutta parin kuukauden päästä sorruin ottamaan takasin. Olin yrittänyt unohtaa koko narsismin olemassaolon, mutta, nyt se taas palautui mieleeni. Oon havahtunut huomaamaan että kaikki on samalla tavalla kuin ennenkin. Miehen takia on mennyt taloudelliset asiat tosi pahasti miinukselle. En ymmärrä miten hän on saanut minut manipuloitua kaikkeen. Lapsemme tililtäkin hän on vienyt satoja euroja. Joka päivä saan kuulla haukkumista ja kokea alistamista. Teen kaiken yksin ja mies menee omia menojaan, ilmeisesti taas pettänytkin mua. Nyt olisi pakko tehdä asialle jotain, mutta en vaan tiedä miten. En jaksa kokea enää samaa helvettiä kuin vuosi sitten, muttä näinkään ei ole yhtään parempi. Mistä voin hakea apua? Olo on aika epätoivoinen ja välillä tuntuu vaan helpommalta antaa olla ja jatkaa.